Kehittämispalveluita voidaan luonnollisesti käyttää muissakin yrityksen muutostilanteissa, riippumatta siitä, johtuvatko ne yrityksen ulkoisista tai sisäisistä syistä tai vaikkapa omistajan- tai sukupolvenvaihdoksesta.
Koronan vaikutukset ovat olleet hyvin toimiala- ja
yrityskohtaisia, joten ei ole ollut yhtä ainoaa oikeaa reagoimismallia
tilanteeseen. Seuraavassa esitellään muutama yritysesimerkki, joissa ulkoinen
näkemys ja asiantuntemus on tuonut yrityksen kehittämishankkeisiin uutta pontta:
Yrityspalveluja toimittava
yritys on kehittänyt uuden digitaalisen tavan toimittaa palvelujaan, mikä mahdollistaa
asiakasprojektit ja -yhteistyön ilman kasvokkain tapahtuvia kohtaamisia. Uusi
palvelumalli tuo paitsi välittömiä tuloja koronatilanteessa, myös laajentaa
yrityksen palveluvalikoimaa ja tuo sille pidemmän tähtäimen kilpailuetuja. Yritys
on nyt hiomassa palvelumalliaan, kehittämässä sen vaatimia kyvykkyyksiä ja
työkaluja ja aloittamassa konseptin pilotointia asiakkaiden kanssa.
Teollisuudelle raaka-aineita
ja palveluja toimittava yritys on tunnistanut mahdollisuuden myydä nykyisiin
tuotteisiinsa pohjautuvia tuotevariantteja uudelle, yritykselle aiemmin
tuntemattomalle asiakassegmentille. Yrityksen haasteena on löytää
kaupallistamismalli, jolla uuden asiakassegmentin tuomat mahdollisuudet voidaan
täysmääräisesti hyödyntää ja joka on yhteensopiva yrityksen resurssien,
kyvykkyysien ja rahoitusmahdollisuuksien kanssa.
Pääosin ikääntyneiden hyvinvointipalveluja
tarjoava yritys on proaktiivisesti, ennen terveydenhoitosektorin ohjeistuksia,
kehittänyt uusia tapoja ja prosesseja suojata asiakkaitaan ja henkilökuntaansa
kriisin kestäessä. Täten yritys on pystynyt säilyttämään asiakaskuntansa ja
henkilöstönsä tyytyväisyyden ja jopa lisäämään sitä. Tämä on mahdollistanut
toiminnan laajennuksen, jota varten yrityksen pitää harkita uudelleen
markkinointistrategiaansa uusien asiakkuuksien ja työntekijöiden hankkimiseksi.
Yritys on keskittymässä erityisesti digitaalisen markkinoinnin työkaluihin.
Rakennusalan yrityksellä on
vielä ollut hyvin töitä, mutta tilauksia on alkanut peruuntua ja tilauskantaan
on tulossa kuoppaa. Yritys pyrkii varautumaan niukempiin aikoihin ja tulevaan
kysynnän palautumiseen yrityksen organisaatiota ja toimenkuvia
selkiinnyttämällä sekä parantamalla projektienhallinnan metodeja ja työkaluja.
Hyvinvointipalveluja tarjoava
yritys on kehittänyt uusia tuotteita ja palveluja, sekä niitä tukevan
verkkokaupan. Näiden on tarkoitus tuoda sekä uusia tulovirtoja että toimia
sisäänheittäjinä yrityksen perinteisille palveluille. Yrityksen haasteena on
määritellä uusien ratkaisujen fokusasiakkaat, täsmentää niiden
liiketoimintamalli ja löytää oikea tapa markkinoida ratkaisuja.
Mediapalveluja tarjoava yritys
menetti koronakriisin seurauksena melkein kaikkia asiakkaansa. Sen sijaan
yritys on kehittänyt kokonaan digialustoihin perustuvan palvelun, joka hyödyntää
yrityksen perinteistä osaamista. Seuraavaksi yrityksen pitää täsmentää
yrityksen liiketoimintamallia, löytää keskeiset partnerit palvelun
kehittämiseen sekä parantaa mallia, kuinka alustaa myydään ja markkinoidaan
potentiaalisille asiakkaille ja yhteistyökumppaneille.
Yritys toimittaa tuotteita ja
tuotteiden käyttöön liittyviä palveluja sekä yrityksille että kuluttajille. Se
on tunnistanut mahdollisuuden palvella asiakasyrityksiä laajemmilla
kokonaisratkaisuja, jotka yhdistäisivät yrityksen nykyisiä tuotteita ja palveluja
sekä joitain niihin tarvittavia lisäyksiä. Uuden toiminnan liiketoiminta- ja
ansaintamalli, mahdollisesti yritykseen tarvittavat uudet resurssit ja
kyvykkyydet sekä uuden ratkaisun myyntimalli ovat nyy yrityksen asialistalla.
Koronakriisi vauhditti tarvetta
tehdä yritykselle omistajanvaihdos. Yritykselle löytyi uusi omistaja kokeneesta,
yrityksellä ja pitempään työskennelleestä työntekijästä. Vaikka ostettu yritys
on perustaltaan aivan terve, uusi yrittäjä haluaa ymmärtää, mitkä ovat ne
alueet, joissa on tarvetta kehittää yrityksen toimintaa tai osaamista.
Työskentelytapa kehittämishankkeessa riippuu yrityksen
tilanteesta ja sille asetetuista tavoitteista.
Jos yritys on jo hyvin määritellyt ja raamittanut kehitettävät asiat ja hankkeen kuluessa saatujen löydöksien ei suuresti oleteta vaikuttavan projektiin etenemiseen, konsultoiva kehityssprintti on sopiva työskentelytapa. Kehityssprintin kesto on useimmiten kahden viikon ja kahden kuukauden välillä. Pyrkimyksenä on intensiivinen työrupeama, jossa valitut asiat selkeytetään seuraavien askelten pohjaksi.
Jos taas kehitettäviin asioihin liittyy merkittäviä epävarmuuksia tai hankkeen aikana odotetaan saatavan projektin etenemiseen vaikuttavia, merkittäviä löydöksiä, konsultoivaa kehitysmatkaa kannattaa vakavasti harkita. Kehitysmatkan kesto on tyypillisesti kahdesta viiteen kuukauteen. Siinä luodaan ripeästi sovitusta aihealueesta tilannekuva, jota sitten iteratiivisesti seurataan ja edelleen kehitetään toteutuksen aikana. Tällä tavalla suunnittelu ja toteutus tehokkaasti lomittuvat keskenään ja yritys saa jatkuvasti sekä käytännön toiminnasta että asiantuntijalta palautetta suunnitelmiinsa. Tällainen projektin toimintatapa on siten myös erinomainen oppimisen väline.
Jos yrityksen nykytilaa ja kehitystarpeita ei ole riittävästi
arvioitu ja siten muodostettu selkeä tilannekuva kehittämisen pohjaksi, yhden
päivän yritysanalyysi voi olla tarpeen. Analyysi antaa myös selkeät prioriteetit edetä kehittämisen
konsultointihankkeeseen ELY:n tukemana - itse asiassa suoritettu yrityksen
nykytilan arviointi onkin ennakkoedellytyksenä ELY:n konsultointi palvelujen
hyödyntämiselle.

Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaHei; Jos tarvitset lainaa kiireellisesti, hae lainaa Novelty Financesta. Nimeni on Davina Claire, olen Novelty Financen talousjohtaja. Olen huomannut, että yksityishenkilöiden ja yritysten on niin vaikea saada lainaa joko pankeista tai muista rahoituslaitoksista. Yritykseni (Novelty Finance) tarjoaa ja auttaa sinua tarvitsemasi lainan kanssa. Voit ottaa meihin yhteyttä sähköpostitse: noveltyfinances@gmail.com TAI lähettää viestin WhatsAppiin numerolla +447915601531
VastaaPoistaHalusitpa sitten piristää elämäntapaasi tai sinulla on odottamattomia kuluja, NOVELTY FINANCE -laina on se, mitä tarvitset.
NOVELTY FINANCE on joustava: Tarjoamme sekä pitkäaikaista että lyhytaikaista lainaa sopivalla takaisinmaksuajalla. Voit hakea joko vakuudellista tai vakuudetonta lainaa. Tarjoamme kattavan valikoiman henkilökohtaisia lainoja, yrityslainoja, asuntolainoja ja velkajärjestelylainoja, jotka voidaan mukauttaa muuttuviin tarpeisiisi ja olosuhteisiisi erittäin alhaisella korolla.
Mitä saat, kun haet Novelty Financeen:
√ Välitön pääsy varoihin hyväksymisen jälkeen.
√ Kilpailukykyiset korot (3 % vuodessa)
√ Joustavat takaisinmaksuehdot
√ Mahdollisuus maksaa lainasi takaisin nopeammin
√ Helppo hyväksyntä, jos tarvitset lisävaroja
√ Sinua ei kiirehdi maksamaan lainaa takaisin, saat aikaa lainan takaisinmaksun käynnistämiseen.
√ Ei piilokuluja
Kuinka hakea:
Lainan hakeminen on nopeaa ja helppoa!
Yritykset tai yksityishenkilöt, jotka ovat kiinnostuneita hakemaan lainaa Novelty Financesta ja tarvitsevat lisätietoja lainatarjouksesta, LÄHETÄ SÄHKÖPOSTI osoitteeseen (noveltyfinances@gmail.com) TAI lähetä viesti WhatsAppiin numerolla +447915601531 saadaksesi lisätietoja ja suullisia tiedotustilaisuuksia. Ehdot ovat voimassa.
nutrAttractive is a scientifically formulated, complete health, beauty & immunity solution with an unprecedented combination of 50 potent clinically proven and highly bio-available ingredients, that functions at the cellular level to make your body “Healthy Inside and Attractive Outside”.click>
VastaaPoistaELY’s development services play an important role in helping SMEs adapt, improve skills and strengthen their operations. Many teams benefit from expert guidance, and CIPD Assignment Writers can support this understanding by explaining how capability building, staff development and structured planning contribute to long-term business renewal and sustainable growth.
VastaaPoistaInformative and well-organized content. It makes learning much easier.
VastaaPoistaUI/UX design course syllabus</a
The blog at blogi.menestyvayritys.com is a Finnish business‑focused blog offering practical insights, tips, and expert commentary on topics like company growth, sales strategy, international expansion and SME development.Digital Marketing Training in Chennai
VastaaPoistaThis post is quite informative and practical. I suggest checking Email Marketing Best Practices for Beginners too.
VastaaPoistaGreat work on this post. It’s always helpful to find such clear explanations. Also sharing this useful guide: Data Analytics for Beginners.
VastaaPoistaThis blog provides a clear explanation of how digital transformation helped businesses continue operating during COVID-19. I found the discussion on remote collaboration and long-term competitive advantage especially insightful. As someone interested in business innovation and Essay Writing Service topics, this article gave me useful ideas for understanding modern service models and organizational growth strategies.
VastaaPoistaSanat eivät riitä ilmaisemaan kiitollisuuttani Stefanolle hänen poikkeuksellisesta kahden miljoonan euron lahjoituksestaan. Tämä uskomaton lahja on muuttanut elämääni odottamattomilla tavoilla. Se on keventänyt valtavan taakan, avannut uusia mahdollisuuksia ja antanut minulle uutta luottamusta tulevaisuuteen.
VastaaPoistaStefanon anteliaisuus on paljon enemmän kuin taloudellista tukea – se on voimakas ystävällisyyden ja myötätunnon teko, joka on antanut minulle toivoa ja voimaa tavoitella tavoitteita, jotka aiemmin tuntuivat saavuttamattomilta. Tieto siitä, että joku tarjoaa minulle näin korvaamatonta tukea, on syvästi liikuttavaa ja inspiroivaa.
Tämän lahjoituksen ansiosta voin rakentaa turvallisemman tulevaisuuden, investoida tärkeisiin prioriteetteihin ja vaikuttaa positiivisesti ympärilläni olevien ihmisten elämään. En koskaan unohda tätä anteliasta elettä ja sen merkitystä. Se on muistuttanut minua ystävällisyyden, anteliaisuuden ja apua tarvitsevien auttamisen arvosta.
Sydämeni pohjasta kiitos, Stefano, uskomattomasta anteliaisuudestasi ja luottamuksestasi. Tukesi on muuttanut elämääni syvästi, ja olen ikuisesti kiitollinen. Toivotan sinulle jatkuvaa menestystä, onnea, terveyttä ja runsaita siunauksia. Inspiroikoon anteliaisuutesi muita ja tuokoon positiivista muutosta minne ikinä menetkin.
Ota yhteyttä Stefanoon sähköpostitse. Uskon, että lahjoitus on edelleen voimassa ja käynnissä. Sähköposti: stefanoinaas226@gmail.com
Hyvää päivää kaikille, nimeni on Aamu Pihla ja olen kotoisin Suomesta. Olen todella innoissani voidessani jakaa tämän upean todistuksen. Olen saanut 2 000 000 euron lahjoitukseni Stefano Pessinalta ja arvostan vilpittömästi tätä uskomatonta anteliaisuuden tekoa.
VastaaPoistaTämä lahjoitus on tuonut toivoa ja avannut uusia mahdollisuuksia tulevaisuuteeni. Olen kiitollinen minulle osoitetusta ystävällisyydestä ja tuesta, ja rukoilen, että Jumala jatkaa herra Stefano Pessinan siunaamista ja palkitsemista runsaasti hänen anteliaisuudestaan.
Haluan myös kiittää kaikkia, jotka kannustivat ja tukivat minua koko prosessin ajan. Olen täynnä kiitollisuutta ja odotan innolla, että voin laulaa tätä siunausta viisaasti ja vaikuttaa positiivisesti omaan ja muiden elämään.
Joten olen täällä jakamassa todistuksen siitä, että lahjoitus on edelleen käynnissä ja joku muu saattaa olla onnekas kuten minä. Tämä on Stefanon sähköpostiosoite ja voit ottaa häneen yhteyttä välittömästi sähköpostitse: stefanoinaas226@gmail.com
Kiitos vielä kerran Stefano Pessina ja Jumala siunatkoon sinua ikuisesti.
Nimeni on Venla. Olen syvästi kiitollinen Stefanolle uskomattomasta kahden miljoonan euron lahjoituksesta. Tämä poikkeuksellinen anteliaisuus on muuttanut elämäni ja antanut minulle mahdollisuuksia ja toivoa, joita en koskaan uskonut mahdolliseksi. Arvostan todella ystävällisyyttäsi, myötätuntoasi ja uskoasi muiden auttamiseen. Kiitos paljon, Stefano, upeasta tuestasi. Toivotan sinulle jatkuvaa menestystä, hyvää terveyttä ja kaikkea hyvää. Voit ottaa yhteyttä Stefanoon osoitteessa stefanoinaas226@gmail.com, jos sinäkin tarvitset apua. Ehkä sinullakin käy onni.
VastaaPoista