Edellisessä
osassa tarkastelimme uuden teknologioiden myyntiä yritysostajan näkökulmasta.
Nyt tähän poraudutaan tarkemmin käyttäen todellisen B2B -yrityksen kokemuksia
markkinoilla esimerkkinä.
Uuden,
innovatiivisen tuotteen tai palvelun hankkiminen ja ottaminen käyttöön vaatii suuria
muutoksia ostajayrityksen vakiintuneissa toimintatavoissa. Siksi uutuuden
myynticaset eivät usein - tai itse asiassa useimmiten - johda kauppoihin:
suurin osa potentiaalisista asiakkaista ei vielä joko tunnista tai pidä
tärkeänä tarvetta, johon uusi ratkaisu yrittää tarjota lääkkeen. Kun asiakas ei
vielä halua tai sitoudu muutokseen, sieltä on pitkä ja kivinen tie saada
asiakkaat todella ostomoodiin eli valitsemaan sopivinta ratkaisua, kts. kuva
ostajan muutosmatkasta alla.
Esimerkiksi
eräs laitteiden anturointia ja analytiikkaa järjestelmäratkaisuissaan
hyödyntävä yritys huomasi, että sen moderni ratkaisu herätti kyllä huomiota ja
mahdollisti pitkällisiä neuvonpitoja mahdollisten asiakkaiden kanssa, mutta
pidemmälle kuin demoihin tai suppeisiin pilotteihin oli vaikeaa päästä.
Suurimmaksi esteeksi osoittautui uuden ratkaisun vaatimat
logistiikkajärjestelyt, joihin liittyvää osaaminen asiakkailta tyypillisesti
puuttui. Vaikka ratkaisu oli teknisesti ylivoimainen verrattuna kilpailijoihin
ja toi selkeitä etuja verrattuna yleisesti käytössä oleviin tekniikkoihin,
asiakkaat pitäytyivät mieluummin tuttuun ja turvalliseen. Suuressa kuvassa
uuden digitaalisen maailman laajentunut kilpailu tuotteista tuotesysteemeihin
ja systeemien systeemeihin tekeekin ostajan päätöksenteosta entistäkin
vaikeampaa.
Asiaa voidaankin havainnollistaa alla olevalla kuvalla. Asiakasyrityksessä ei ole ensinnäkään helppoa löytää yhteisymmärrystä siitä, mikä nykyisessä tilanteessa sakkaa eikä varsinkaan siitä, onko juuri tämä ongelma niitä tärkeimpiä, jotka on välittömästi ratkaistava. Mutta kun mennään vaihtoehtojen etsimiseen ja punnintaan, asiat muuttuvat vielä vaikeammaksi: Tehdäänkö muutos säätämällä nykyisiä prosesseja, palkataanko lisää henkilökuntaa, hankitaanko uusi ratkaisu vai mitä? Miten verrataan erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja keskenään, vai pitäisikö pysyä kuitenkin nykytilanteessa? Jos näiden esteiden yli päästään, niin ratkaisun valinta spesifikaatioiden määrittelyineen, tarjouspyyntöineen ja tarjousvertailuineen on sitten lasten leikkiä.
Palataan sitten teollisen internetin järjestelmätoimittajaamme. Mitä sen
myynticaseissa sitten tyypillisesti tapahtui:
- Vaikka asiakas ei aktiivisesti olisikaan etsimässä uudentyyppistä, digitaalisuutta hyödyntävää ratkaisua, joku tai jotkut yrityksessä valistuivat uuden tekniikan mahdollisuudesta (joko oma-aloitteisen tutkimuksen tai jonkun toimittajan yhteydenoton perusteella) ja käynnistävät pienimuotoisen selvittelyprojektin. Yhteyksiä otetaan mahdollisiin ratkaisutoimittajiin, myös esimerkkiyritykseemme. Järjestelmätoimittajamme vastuullinen myyjä innostuu: asiakas kysyy juuri sellaista ratkaisua, mitä meillä on, tulkitaan ostajan jo aloittelevan ratkaisun valintaa.
- Selvittelyn perusteella asiakasyrityksessä tehdään esitys uuden tekniikan mahdollisuuksien tarkemmasta tutkimuksesta, kenties demojen tai pilottien kautta. Mutta tämä selvitys on osa laajempaa selvitystä, jossa tutkitaan vaihtoehtoja tuotannon tehokkuuden kasvattamiseksi. Myyjämme vakuuttuu, että ostajalla on budjetti ja muut tekijät kunnossa, jotta case voidaan tulkita todella vakavaksi ja pian toteutuvaksi. Ostajaa pommitetaan lisätiedolla ratkaisusta sen hyödyistä.
- Ostajan selvittelyissä havaitaan markkinoilla olevan paljon toisistaan poikkeavia näkemyksiä uuden tekniikan soveltamisesta ja todellisista hyödyistä – ja lisäksi tulee selväksi, että nykyisten prosessien hienosäädöllä voidaan saada aikaan merkittäviä parannuksia. Uuden tekniikan käyttöönoton nähdään lisäksi vaativan muutosta lukuisiin yrityksen käyttämiin toimintatapoihin. Tämän seurauksena yrityksen sisällä arviointiin osallistuvien tahojen ja henkilöiden määrä kasvaa. Myyjäyritykseltä pyydetään hinta-arvioita ratkaisusta, myyjä arvioi kaupan olevan entistäkin lähempänä.
- Yrityksen sisäiset intressitahot eivät pääse yhteisymmärrykseen tavoitelluista hyödyistä, puhumattakaan uuden ratkaisun tyypin määrittelystä. Status quo voittaa, jatketaan nykyisillä ratkaisuilla, joiden käyttöä terävöitetään yrityksen sisäisellä kehittämisprojektilla. Myyjä tietenkin pettyy, kaupan häviäminen tulkitaan johtuvan liian korkeasta hinnasta tai puuttuvista ominaisuuksista.
Myyjäyrityksen
lähestymistavassa oikeastaan kaikki meni pieleen: Ei ymmärretty niitä polkuja,
joita uuden muutos toimintatavoissa ja ratkaisun valinta vaatii asiakasyrityksessä.
Ei ymmärretty, missä vaiheessa asiakas on omaa muutospolkuaan. Ei osattu
sovittaa omaa myynnin lähestymistapaa ja taktiikkaa asiakkaan muutospolun
vaiheeseen.
Näin
ei voi saada haluttua myynnin kasvua. Uudet ratkaisut vaativatkin uuden tavan
myydä. Digitalisaatiota hyödyntävien tuotteiden ja palveluiden myynti sakkaakin
paljon useammin kuin perinteisten ratkaisujen: jos normaalisti esimerkiksi 50 -
80 prosenttia vaihtoehtojen selvittämiseen päässeistä perinteisten ratkaisujen
hankintaprosesseista toteutuu, saattaa tämä pudota digitaaliratkaisuissa 20 -
50 prosenttiin.
Uuden teknologian
menestyvä lanseeraus edellyttää huippusuoritusta myyntityössä ja
kaupallistamisessa.
Sarjan viimeisessä blogissa jatkamme keskustelua
uuden teknologian myynnin kehittämisestä ja katsomme vanhentuneiden myynninmallien vaikutusta myyjäyrityksen marginaaleihin.

Hei hyvät naiset ja herrat, tarvitsetko kiireellisesti henkilökohtaista lainaa tai kaupallisia lainoja tai lainaa hankkeen käynnistämiseen tai talon tai auton ostamiseen tai tarvitsetko lainaa mihin tahansa tarkoitukseen? Jos kyllä, suosittelen ottamaan yhteyttä Sunshine Financial Groupiin {sähköpostitse: sunshinefinancialgroupinc@gmail.com} tai {WhatsApp: +447903159998}.
VastaaPoistaSunshine Financial Group on kattava finanssipalveluyritys, joka on sitoutunut auttamaan sinua parantamaan pitkäaikaista taloudellista menestystäsi. Räätälöitymme ohjelmasi on suunniteltu auttamaan kasvattamaan, suojaamaan ja säilyttämään varallisuutta tarjoamalla henkilökohtaista palvelua ja asiantuntemusta.
Syy, miksi sinun tulisi ottaa yhteyttä Sunshine Financial Groupiin;
- Levitä missä ja milloin tahansa.
- Vastaanota käteistä alle 24 tunnissa
- Voit lainata jopa 20 miljoonaa euroa
- Ei piilotettuja maksuja.
- Tuettu korko 3%
- Saat mahdollisuuden valita takaisinmaksupäivä joko viikoittain, kuukausittain tai vuosittain 1-30 vuoden ajan.
- Tarjoamme sekä vakuudellisia että vakuudettomia lainoja
Jos sinulla on ollut niin vaikeaa saada pääomalainaa paikallisilta pankeilta tai muilta rahoituslaitoksilta, älä huolestu enää, koska olemme auttaneet lukuisia henkilöitä ja organisaatioita, jotka ovat joutuneet taloudellisiin vaikeuksiin ympäri maailmaa. Kun haet kanssamme, haet luotettavan yrityksen kanssa, joka välittää rahoitustarpeitasi. Sinusta huolehditaan koko prosessin ajan.
Jos tarvitset kiireellistä lainaa 24 tunnin sisällä, kirjoita ystävällisesti alla olevaan sähköpostiosoitteeseen saadaksesi lisätietoja
Sähköpostiyhteys: (sunshinefinancialgroupinc@gmail.com)
WhatsApp-yhteyshenkilö: +447903159998
Hei kaikki.
VastaaPoistaOlen Fatima Mireia Beatriz ja olen kotoisin Limasta, Perusta. Etsin lainaa netistä ja olin hyvin peloissani. En ollut koskaan aiemmin hakenut lainaa, joten tein taustatutkimusta ja etsin laillista yritystä. Löysin sellaisen nimeltä Loan Credit institutions. Tutkin, mitä ihmiset sanoivat tästä yrityksestä, ja se oli totta. Päätin hakea heiltä lainaa. Tarvitsin 65 000 dollaria yrityksen perustamiseen. Kun hain lainaa, he kertoivat minulle kaiken, mitä minun piti tehdä, ja vakuuttivat, että lainani olisi perillä alle viidessä arkipäivässä. Sanoin okei. Sain lainani tältä yritykseltä. Kirjoittaessani tätä nyt minua ei ole koskaan aiemmin huijattu, ja tämä yritys on loistava. Olen kuullut ihmisten puhuvan huijauksista, mutta minua ei ole koskaan huijattu, ja kiitän Jumalaa siitä. Joten jos tarvitset oikeaa lainaa, tämä on oikea yritys hakea. He auttavat sinua, ja heidän kertomansa lainanantoaika on täsmälleen se aika, jolloin saat sen. Kirjoitan tämän viestin kaikille, jotta he eivät hae lainaa väärästä yrityksestä. Jos tarvitset oikeaa lainaa, ota yhteyttä tähän yritykseen, niin olet tyytyväinen. Heidän sähköpostiosoitteensa on loancreditinstitutions00@gmail.com tai WhatsApp: +393509313766. WhatsApp: +393512114999.
Jotain uutta!!
VastaaPoistaHei kaikille!
Pysähdyn tällä kanavalla kertomaan hyviä uutisia.
Sain äskettäin lainan, jota en ollut oikein harkinnut, mutta olin iloisesti yllättynyt tästä miehestä.
Hänen nimensä on yksinkertaisesti herra Elijah.
Löysin Facebookissa kommentin hänen nimensä alla ja yritin ottaa häneen yhteyttä saadakseni tietoa lainan saamisesta.
Sain häneltä 100 000 dollarin dollarin lainan alle 72 tunnissa pankkisiirrolla.
Jaan hänen yhteystietonsa, jotta voit pyytää hänen apuaan, jos tarvitset sitä.
Sähköposti: loancreditinstitutions00@gmail.com
Puhelin: +393512114999.
Whatsapp: +393509313766.
Ota yhteyttä häneen saadaksesi lisätietoja. Kiitos!